Julkaistu

9 syytä valita nastakengät talveen

Miksi valita nastakengät talveen

Nastakengät ovat paras mahdollinen keksintö liukkaille keleille. Hyvällä valinnalla varaudut ensilumeen ja nautit ulkoilusta läpi talven. Icebugin laajassa valikoimassa on tarjolla nasta- ja kitkakenkiä joka tarpeeseen. Lue vinkit ja valitse itsellesi parhaiten sopivat kengät!

1. Nastakengät pitävät pystyssä – sano hyvästit liukastumisille

Nastakenkien ensisijainen tehtävä on lisätä pitoa ja turvallisuutta. Liukastumiset ovat arkipäivää talven saapuessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL:n mukaan vakavia, erikoissairaanhoitoa tarvitsevia potilaita on Suomessa vuosittain 2500–4000. Nastakengät jalassa ei tarvitse huolehtia kaatumisista. Kun nastat uppoavat alustaan, on askel vakaa ja varma. Oli pohja mikä hyvänsä, puraisevat nastat kaikkeen. Voit kävellä huoletta lumessa, jäällä, märillä pitkospuilla tai rannoilla. Nastakengistä on iloa pohjoisen vaihteleviin säihin joka päivä, tuli taivaalta sitten lunta, vettä tai räntää.

2. Nastakengät tuovat rentoutta kävelyyn

Jokainen tunnistaa köpöttelyn, joka kytkeytyy päälle, kun aistit havaitsevat käveltävän pinnan olevan liukas. Keho pyrkii välttämään isoja ja nopeita liikkeitä, jotta tasapaino säilyy. Samaan aikaan lihakset jännittyvät, kun tukea haetaan kehosta. Nastakengät ovat keino palauttaa rentous ja vauhti takaisin, oli kyseessä sitten päiväkävely koiran kanssa tai talvinen juoksulenkki. Kun keho liikkuu optimaalisesti, saa liikunnasta myös enemmän tehoja irti. Plussaa on myös se, että lihakset ja nivelet eivät kipeydy samaan tapaan jännittämisestä. Rento keho on myös avain iloon ja ulkoilusta nauttimiseen.

Ihmisiä talvikävelyllä Icebugin nastakengät jalassa.

3. Tehokkuutta ja mukavuutta työmatkakävelyyn

Käveletkö töihin tai haaveiletko siitä? Nastakengät ovat ehdoton valinta, jos työmatkan haluaa taittaa turvallisesti ja ripeästi. Pidon varmistavat kengät ovat ehdottomat erityisesti kiireessä. Voit hyvin ottaa halutessasi muutaman juoksuaskeleen ilman huolta liukastumisesta. Parasta on, että nastakengät toimivat hyvin koko lumisen kauden ja pitkälle kevättalveen. Icebugin valikoimasta löytyy useita tyylikkäitä talvikenkiä, joissa on mukava kävellä. Samoja kenkiä voi hyödyntää myös muuhun ulkoiluun.

4. Millaiset nastakengät?

Icebugin valikoimassa on paljon erilaisia kenkiä talviliikuntaan, kuten kävelyyn ja juoksuun. On niin matalalla, keskikorkealla kuin korkealla varrella varustettuja kävelymalleja useaan eri tyyliin. Jos kenkien pukeminen ja riisuminen tuottaa vaikeuksia, kokeile esimerkiksi suosittua Icebug Sala BUGrip -mallia. Kengän etupuolelle sijoitettu vetoketju helpottaa pukemista huomattavasti.

5. Juoksemista ei tarvitse lopettaa talvella

Talvijuoksussa on paljon hyviä puolia. Icebugin asiantuntijat ovat jopa sitä mieltä, että se on vuoden paras aika juosta, koska ulkona ei ole hiostavan kuuma ja ilma on happirikasta. On myös elämys kiitää valkoisessa maisemassa. Icebugin valikoimasta löytyy useita talvijuoksuun sopivia kenkiä niin maastoon kuin maanteillekin. Laadukkaat nastajuoksukengät varmistavat, että juoksu sujuu yhtä turvallisesti ja vauhdikkaasti kuin kesälläkin.

Talvijuoksu onnistuu Icebugin nastakengillä

6. Nauti ulkoilusta täysin rinnoin

Ulkoilu neljän vuoden ajan maassa on antoisaa vaihtuvien maisemien ja säiden ansiosta. Ulkoilu tarjoaa valtavasti hyötyjä niin terveydelle kuin mielenterveydelle. Happihyppely talvisäässä saa posket punoittamaan ilosta ja liikunnan riemusta. Kävely on helppo matalan kynnyksen liikuntalaji, joka on Suomessa suosittua vuoden ympäri. Liukkaista keleistä on turha tehdä niin isoa mörköä, että tarvitsee jäädä sisään. Satsaa kunnon nastakenkiin ja porskutat ulkona tuota pikaa. Team Sportian suosituin nastakenkä talvikävelyyn on Icebug Nirak2 BUGrip (linkitys tuotteeseen?), josta löytyy oma versio naisille ja miehille.

7. Nastakengät voivat olla vastuullinen valinta myös ilmaston kannalta

Icebug on kestävän ilmastotyön edelläkävijä. Jokainen malli on suunniteltu siten, että sen vaikutus luonnolle ja ilmastolle on mahdollisimman vähäinen. Icebug ilmoittaa avoimesti jokaisen kenkäparin yksilöllisen vaikutuksen ympäristölle. Kenkien tuotannon ilmastovaikutusta on saatu vähennettyä ennen kaikkea kestäviä ja kierrätettyjä materiaaleja suosimalla, satsaamalla aurinkoenergiaan tehtailla ja kiinnittämällä huomiota kuljetuksista syntyviin päästöihin. Icebug on myös sitoutunut 1% For The Planet -ohjelmaan ja lahjoittaa joka vuosi prosentin verran tuotoistaan luonnon hyväksi. Valitsemalla Icebugit, teet kestävän valinnan.

Nastakenkien pohjassa on hiilikuitunastoja, jotka parantavat pitoa

8. Kitkakengät – Kun haluat kunnon pitoa ilman nastoja

Haluatko kunnon pidon, mutta et nastakenkiä jostain syystä? Silloin paras mahdollinen vaihtoehto on kitkakengät. Icebug on tehnyt jo pitkään yhteistyötä rengasvalmistaja Michelinin kanssa. Renkaiden materiaali ja kuvio on sama, joka löytyy myös Icebugin kitkakenkien pohjasta. Erityinen kumiseos takaa parhaan nastattoman pidon. Kitkakenkien etu on myös se, että niillä voi halutessaan poiketa sisätiloihin huoletta.

9. Icebug – kengät jotka kestävät

Satsaa kerralla kenkiin, joista on iloa vuodesta toiseen. Icebugin missio on tuottaa laadukkaita ja kestäviä kenkiä sekä saada ihmiset ulkoilemaan. Iso osa Icebugin kestävän kehityksen työtä on se, että merkin kengät pysyvät kunnossa monta vuotta, kun niitä hoitaa hyvin ja säännöllisesti.

Icebug Sala Bugrip on Sportian kestosuosikki

Julkaistu

Miksi pyörä kannattaa huoltaa syksyllä?

Miksi pyörä kannattaa huoltaa syksyllä?

Pyörä siirtyy talvisäilöön

Vaikka usein puhutaankin pyörän keväthuollosta, niin katseita olisi hyvä kääntää syksyyn.

Keväisin pyörähuolloissa jonot venyvät pahimmillaan viikkojen mittaisiksi. Syksyllä pyörää huollettaessa vältät ruuhkat ja olet lumien sulaessa heti pyörän satulassa.

Toinen tärkeä kulma on, että syksyllä muistaa paremmin mitä ongelmia pyörässä on ollut. ”Kutosvaihde on vähän raksuttanut ja jarrutkin tuntuu hankaavan.”  Vaikka pyörähuoltajat ovatkin melkoisia velhoja, niin kevätkiireessä koeajoja ei välttämättä aina ehditä tekemään niin syväluotaavasti, että pienet ongelmat jää huomiotta.

Jos pyörää ollaan siirtämässä talven ajaksi tallin kulmaan odottelemaan, huollossa osataan myös syksyisin varmistaa, että pyörä kestää talvisäilytyksen. Kesän jäljiltä esim. laakeripinnoille on usein kertynyt kosteutta, joka paikallaan seistessään muuttuu ruosteeksi talven aikana.

Sähköpyörien tapauksessa on myös tärkeä katsoa akunvaraus. Sähköpyörä tulisi säilöä n. 60% akkuvarauksella. Pyörän akku pysyy parhaassa kunnossa, kun säilytyksen aikana se ei ole aivan täysi tai tyhjä. Akku ei saisi, pidemmässä säilytyksessä, olla alle 20% tai yli 80% varauksella.

Pyöräillä voi myös ympäri vuoden

Mikäli pyöräilykausi jatkuu, kelistä riippumatta, myös talven kovimmilla pakkasilla, pyörä olisi hyvä huollattaa syksyllä. Talvella kohtaamme lämpötilojen muutoksia, suolaa, rapaa ja kaikkea siltä väliltä. Nämä kaikki laittavat pyörän tekniikan koville.

Jotta pyörä olisi turvallinen ja toimiva myös talven olosuhteissa, vaihteisto ja laakeripinnat vaativat oman huomionsa. Ketjuöljyn tulee kestää kovempaa rasitusta ja laakeripinnoille ei saisi kertyä kosteutta, joka jäädyttää paikat. Myös jarrujen toiminta on äärimmäisen tärkeä tarkastaa.

Talvea varten polkimissa olisi hyvä olla hieman enemmän tartuntapintaa (piikkejä), jotta jalat pysyy polkimilla vaikka kenkien pohjiin olisi pakkaantunut lunta.

Talvirenkaat on talvipyöräilijän tärkeimpiä komponentteja. Kun talvirenkaissa on nastat tallella ja rengaspaineet ovat oikeat, vältytään monilta läheltä piti -tilanteilta.

Pyöräillä voi myös ympäri vuoden

Me Team Sportiassa olemme pyöräkaupan sekä -huollon ammattilaisia. Voit huoletta kääntyä meidän puoleen, kun kulkupelisi kaipaa huoltoa tai kyseessä on artikkelin mukainen kausihuolto. Ota rohkeasti yhteyttä, niin sovitaan aika pyörä huollolle. Lue lisää meistä sekä löydä kauppojen yhteystiedot alla olevasta linkistä.

Julkaistu

Salibandyn huippuvinkit Nico Salolta: Näin valitset oikean mailan ja kehität taitojasi

Salibandyssä oikean mailan valinta ja henkilökohtainen harjoittelu ovat avainasemassa, kun pyritään kehittymään huippupelaajaksi. Haastattelimme Nico Saloa, joka on Oxdogin pitkäaikainen pelaaja ja tuntee myös Hyperlight-mallin erittäin hyvin.  Hän jakaa näkemyksensä mailoista ja antaa vinkkejä kaikille pelaajille – niin junioreille kuin aikuisille.

”Mahtavan kevyt ja tyylikäs” – Nico Salo Hyperlight-mailasta


Nico on pelannut pitkään Oxdogin Hyperlight-mailalla, ja sen ominaisuudet ovat tehneet vaikutuksen. ”Hyperlight on mahtavan kevyt ja tyylikäs maila. Minulle tärkeintä pelaamisessa on pallokontrolli ja pienessä tilassa pelaaminen, ja Hyperlight tekee tästä helppoa,” Nico kuvailee. Keveys tuo pelaamiseen lisää nopeutta ja tarkkuutta, mikä on merkittävä etu erityisesti nopeissa pelitilanteissa.

Mitä Hyperlightissa on erityisen hyvää?


”Keveys ja ohut SWEOval-varsi ovat Hyperlightin parhaat puolet. Omaan käteeni tämä varsi sopii täydellisesti, ja mailan keveys tekee pallon kuljettamisesta yhdellä kädellä huomattavasti helpompaa,” Nico jatkaa. Tämä ominaisuus on erityisen hyödyllinen pelaajille, jotka arvostavat tarkkuutta ja hallittavuutta kentällä.

Miksi Oxdog? – ”Parhaiten suunnitellut ja laadukkaat mailat”

Nico on ollut pitkään Oxdogin pelaaja, ja hän korostaa brändin mailojen laatua: ”Oxdogin mailat ovat parhaiten suunniteltuja ja laatu on priimaa. Ne ovat myös todella kestäviä, mikä on tärkeää, kun mailaa käytetään päivittäin.” Tämä takaa, että maila kestää kovaakin käyttöä, olitpa sitten junioripelaaja tai kokeneempi konkari.

Optilight-lapa – paras valinta pallokontrolliin ja syöttöihin


Tällä hetkellä Nico pelaa Optilight-lavalla, joka on hänen mukaansa täydellinen pallokontrolliin: ”Optilightissa on omaan makuun paras pallokosketus. Pallon kuljettaminen on helppoa, ja syöttäminen onnistuu vaivatta sekä kämmenellä että rystyllä.” Tämä lapa tarjoaa myös mahdollisuuden laukoa tehokkaasti, mikä tekee siitä monipuolisen valinnan monelle pelaajalle.

Vinkit mailan valintaan – löydä oma vahvuutesi

Mailan valitseminen voi tuntua haastavalta, mutta Nico antaa selkeät ohjeet: ”Pohdi millainen pelaajaprofiilisi on. Mitkä ovat sinun vahvuutesi? Valitse lapa ja varsi vahvuuksiesi mukaan. Jos olet esimerkiksi hyvä laukomaan, valitse siihen suunniteltu maila.” Tämä auttaa jokaista pelaajaa löytämään mailan, joka tukee hänen omaa pelityyliään.

Harjoittele kotona – kehitä taitojasi pienillä harjoitteilla

Nico suosittelee omatoimista harjoittelua kotona taitojen kehittämiseksi: ”Yksi hyvä harjoitus on nostaa pallo ilmaan ja yrittää hallita sen laskeutuminen. Kun pallo tippuu maahan, kuoleta se haltuun ja ota muutama rysty-kämmen-vaihto. Toista harjoitusta useamman kerran.” Tämä harjoitus kehittää paitsi pallokontrollia myös refleksejä ja pallon käsittelytaitoja.

Oxdog ja Team Sportia – laatua ja asiantuntemusta salibandyn maailmassa

Oxdog on tunnettu merkki, joka tarjoaa laajan valikoiman laadukkaita salibandymailoja ja -varusteita. Niiden innovatiivinen suunnittelu ja kestävyys ovat tehneet niistä pelaajien suosikkeja ympäri maailman. Oxdogin mailoissa yhdistyy keveys, kestävyys ja pelattavuus, mikä tekee niistä erinomaisen valinnan sekä aloittelijoille että kokeneemmille pelaajille.

Team Sportia tarjoaa Oxdogin huippumailoja sekä muita salibandyvarusteita myymälöissään ympäri Suomen. Asiantuntevat myyjät auttavat sinua valitsemaan juuri sinulle sopivan mailan ja varusteet, jotta voit kehittyä pelaajana ja nauttia lajista täysillä.

Tule käymään ja löydä sinulle täydellinen maila!

Jos olet etsimässä uutta salibandymailaa tai haluat kehittää taitojasi, suuntaa lähimpään Team Sportia -liikkeeseen. Meiltä löydät Oxdogin ja muiden huippumerkkien salibandyvarusteet sekä asiantuntevat vinkit, jotka auttavat sinua kehittymään pelaajana. Nähdään kentällä!

Tutustu myös seuraaviin vinkkeihin:

Resepti onnistuneeseen syysjuoksuun
Viiltosuojatuotteet jääkiekossa – turvaa unelmasi

Julkaistu

Turvallisesti Luontoon: Lue vinkit syksyiseen retkeilyyn

Turvallisesti Luontoon: Lue vinkit syksyiseen retkeilyyn

Syksy on monille suomalaisille parasta aikaa nauttia luonnon tarjoamista antimista, upeista maisemista ja raittiista ilmasta. Metsä ja koskematon luonto houkuttelee poimimaan marjoja ja sieniä sekä kuntoilemaan inspiroivassa ympäristössä. Ruska-aika tarjoaa unohtumattomia elämyksiä, kun puut, kasvit ja tunturit hehkuvat väriloistossaan. Jotta retkesi olisi sekä nautinnollinen että turvallinen, on tärkeää valmistautua huolellisesti.

Helly Hansenin brändilähettiläs Santasport Lapin Urheiluopiston Luonto- ja seikkailuliikunnan kouluttaja ja turvallisuusasiantuntija Oula-Matti Peltonen jakaa seuraavat kymmenen vinkkiä, joiden avulla voit varmistaa, että retkesi sujuu turvallisesti ja mukavasti:

1. Suunnittele reitti huolellisesti

Ennen retkelle lähtöä on tärkeää suunnitella reitti etukäteen. Tutustu alueen karttoihin, maastoon ja mahdollisiin haastaviin osuuksiin, jyrkkiin nousuihin tai vesistöjen ylityksiin. Ota selvää reitin pituudesta ja arvioi, kuinka kauan sen kulkemiseen kuluu aikaa omalla kuntotasollasi.

Vinkki: Hyödynnä digitaalisia karttapalveluita ja retkeilysovelluksia, jotka tarjoavat ajantasaista tietoa reiteistä ja niiden kunnosta. Tarjolla on monenlaisia palveluita, joten tarkista etukäteen, että valitset sellaisen, jota osaat käyttää.

2. Ilmoita suunnitelmistasi

Kerro jollekin läheisellesi tai ystävällesi retkesi aikataulu, reitti ja arvioitu paluuaika. Tämä varmistaa, että apua osataan hälyttää tarvittaessa, jos et palaa sovittuun aikaan.

Vinkki: Jos lähellä reittiäsi on luontokeskus tai vastaava, voit kertoa aikeesi myös siellä. Retken aikana kirjaa autiotupien vieraskirjoihin nimesi ja ajankohta, milloin olit siellä ja mihin suuntaan olet menossa. Näistä on suuri apu, mikäli eksyt ja sinua joudutaan etsimään.

3. Pukeudu kerroksittain ja sään mukaisesti

Syksyn sää voi olla vaihtelevaa ja olosuhteet saattavat muuttua nopeasti. Kerrospukeutuminen auttaa säilyttämään sopivan lämpötilan ja mukavuuden koko retken ajan. Valitse hengittäviä ja kosteutta siirtäviä materiaaleja, jotka pitävät sinut kuivana sekä lämpimänä. Vaatteita valitessa on myös hyvä huomioida, että eksymistilanteissa kirkkaan väriset vaatteet sekä heijastimet näkyvät parhaiten ja helpottavat löytymistä.

Vinkki: Ota mukaan vedenpitävä kuorikerros sekä lämmin pipo ja hanskat, vaikka sää näyttäisi aurinkoiselta lähtiessäsi. Pitemmälle retkelle kannattaa ottaa mukaan myös kevyt ja pieneen tilaan pakkautuva avaruuspeite, johon voi kääriytyä tarvittaessa ja joka toimii mm. myös istuinalusena.

4. Valitse oikeat jalkineet

Hyvät kengät ovat yksi tärkeimmistä varusteista onnistuneella retkellä. Valitse tukevat ja säänkestävät jalkineet, jotka sopivat maastoon ja ovat mukavat jalassa pitkänkin matkan ajan. Jos retkeilet selässäsi raskas taakka korkea vartinen jalkine tuo tarvittavaa tukea askellukseen.

Vinkki: Kokeile uusia kenkiä etukäteen ja käytä tarvittaessa teknisiä sukkia ehkäisemään hiertymiä ja rakkoja. Pidä huolta, että jalat pysyvät kuivana. Jos kävelet pitkään märillä sukilla, uhkaavat hiertymät ja vettymispaleltuma.

5. Pakkaa riittävästi ruokaa ja juomaa

Energiapitoiset eväät ja riittävä nesteytys ovat olennaisia jaksamisen kannalta. Pakkaa mukaan helposti kuljetettavia ja ravitsevia välipaloja sekä tarpeeksi vettä koko retken ajaksi. Tarvittavaan nesteen määrään vaikuttaa se millä intensiteetillä liikut. Mitä kovempi tahti enemmän nestettä mukaan. Tärkeintä on juoda säännöllisesti.

Vinkki: Termospullo lämpimällä juomalla tuo lisämukavuutta viileässä säässä ja auttaa pitämään kehon lämpimänä.

6. Varaa mukaan Ensiaputarvikkeet

Pieni ensiapupakkaus on tärkeä osa retkeilijän varustusta. Sisällytä siihen ainakin laastareita, sidetarpeita, desinfiointiainetta ja kipulääkettä. Näin olet varautunut pieniin haavereihin ja pystyt hoitamaan ne nopeasti paikan päällä.

Vinkki: Käy läpi ensiapupakkauksesi sisältö ennen lähtöä ja varmista, että kaikki tarpeellinen on mukana ja voimassa. Laukku kannattaa pakata vesitiiviisti. Jos ensiaputarvikkeet kastuvat, esimerkiksi laastari ei enää tällöin tartu ihoon.  

7. Ota mukaan navigointivälineet

Vaikka tunnet reitin tai sinulla on puhelimessasi karttasovellus, on suositeltavaa ottaa mukaan myös perinteinen ajan tasalla oleva paperikartta ja kompassi. Teknologia voi pettää tai akku loppua, joten varmuuskopiot ovat tärkeitä eksymisen välttämiseksi.

Vinkki: Opettele käyttämään kompassia ja karttaa etukäteen, jotta osaat suunnistaa tarvittaessa ilman sähköisiä apuvälineitä. Varmista myös, että kompassi on ehjä. Esimerkiksi ilmakupla kompassissa aiheuttaa sen, että kompassi ei välttämättä näytä sinne minne pitää.

8. Huomioi päivänvalon määrä

Syksyllä päivänvalo vähenee nopeasti, joten suunnittele retkesi siten, että ehdit takaisin ennen pimeän tuloa. Ota kuitenkin mukaan otsalamppu tai taskulamppu siltä varalta, että retki venyy odotettua pidemmäksi.

Vinkki: Tarkista päivänvalon määrä ja auringonlaskun aika retkipäivänäsi ja jätä riittävästi pelivaraa aikatauluun odottamattomien viivästysten varalta.

9. Kunnioita luontoa ja ympäristöä

Pidä huolta, että et jätä jälkiä luontoon. Vie kaikki roskat mukanasi ja noudata alueen sääntöjä ja ohjeita. Kunnioittamalla luontoa varmistat, että se säilyy kauniina myös tuleville retkeilijöille.

Vinkki: Käytä uudelleenkäytettäviä astioita ja pakkauksia vähentääksesi jätteen määrää retkelläsi.

10. Valmistaudu hätätilanteisiin

Vaikka kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan, on hyvä olla varautunut odottamattomiin tilanteisiin. Ota mukaan monitoimityökalu tai puukko, tulentekovälineet ja varavirtalähde puhelimelle. Tunne myös alueen hätäpuhelinnumerot ja lähimmät pelastuspalvelut. Jos liikut vesillä muista ottaa mukaan kelluntapukine, esim. melontaliivi.

Vinkki: Lataa 112 Suomi sovellus. Hätätilanteessa tärkeintä on pysähtyminen, rauhallisena pysyminen sekä itsensä lämpimänä pitäminen.

Huolellinen suunnittelu ja oikeat varusteet ovat avain onnistuneeseen ja turvalliseen ruskaretkeen. Panostamalla valmistautumiseen voit nauttia luonnon kauneudesta täysillä ja luoda ikimuistoisia kokemuksia. Muista aina kunnioittaa luontoa ja muita retkeilijöitä, jotta retkeily säilyy miellyttävänä kaikille.

Hyvää ja turvallista retkeä!

Oula-Matti Peltonen pitämässä Levi Outdoor Bike & Outdoor Festival -tapahtumassa turvallisuuskoulutusta heinäkuussa.

Helly Hansen lyhyesti

Norjassa vuonna 1877 perustettu Helly Hansen on tunnettu taidostaan yhdistää tekniset ominaisuudet ja ulkonäkö tuotteiksi, jotka vastaavat olosuhteiden haasteisiin eri puolilla maapalloa vuonojen rinteiltä merille. Helly Hansen kehittää tuotteita ja varusteita, joiden ansiosta niin ulkoilun ammattilaiset kuin harrastajat voivat toteuttaa itseään turvallisesti ja tuntea elävänsä täysillä!

Helly Hansen on maailmanlaajuinen markkinajohtaja purjehdusvaatteissa ja heidän lasketteluvaatteitaan käyttää yli 55 000 ammattilaista yli 200 hiihtokeskuksessa. Lisäksi Helly Hansen tekee yhteistyötä vuoristo-oppaiden kanssa ja vaatettaa hiihtolajien maajoukkueita ja olympiatason urheilijoita. Helly Hansen on myös maailman haastavimman The Ocean Race ‑purjehduskilpailun varustekumppani. Helly Hansenin vaatteita ja kenkiä myydään yli 40 maassa. www.hellyhansen.com

Julkaistu

Team Sportia ja Fantic sekä Suomen Pyöräily yhteistyöhön

Kuvassa Marko Kokko, Fanticin myyntijohtaja, Panu Alhava, SGN Sportia Oy:n ja Sumeko Oy:n toimitusjohtaja, Jorma Paakkari, Suomen Pyöräilyn toiminnanjohtaja sekä Ari-Matti Ruottu, SGN Sportian Avainasiakkuuspäällikkö.

Team Sportia ja Fantic sekä Suomen Pyöräily ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tavoitteena on tukea nuorten maastopyöräilijöiden leiritystä Suomessa. Yhteistyön myötä nuorille maastopyöräilijöille tarjotaan mahdollisuuksia kehittää taitojaan ja edetä urheilussa korkeammalle tasolle.

Team Sportia on valtakunnallinen  urheilukauppaketju, joka koostuu 23 yrittäjävetoisesta myymälästä eri puolilla Suomea. Ketju tunnetaan paikallisesta palvelustaan, vahvasta urheiluosaamisestaan ja laadukkaista tuotteistaan, ja sille on myönnetty Avainlippu-tunnus merkkinä suomalaisesta työstä. Team Sportian ohjauksesta vastaa SGN Sportia Oy, joka on osa perheomisteista SGN Group Oy:tä.

Italialaisella Fanticilla on pitkä historia moottoripyörien valmistamisessa aina vuodesta 1968 lähtien. Fanticin tarina on syntynyt intohimosta moottoriurheiluun, kasvanut innovaatioista ja yhtiö on nykyään edelläkävijä sähköistyvän pyörämarkkinan huippubrändinä. Sähköpyörien valikoima kattaa kaupunkipyörät, maastopyörät ja ultrakevyet XC-pyörät.

Perheomisteisena kotimaisena yrityksenä, jolle urheilu ja liikunta on aina ollut lähellä sydäntä yhteistyö Suomen Pyöräilyn kanssa on erittäin luontevaa. Nuorten liikunnan tukeminen kaikille tasoilla on erittäin tärkeää, joten siksi olemme erittäin iloisia, että voimme omalta osaltamme olla mukana tukemassa nuorten maastopyöräilijöiden valmentautumista. Suomen Pyöräily toimii suomalaisten pyöräilyseurojen valtakunnallisena keskusjärjestönä ja edistää pyöräilyä huippu-, kilpa- ja harrastustasolla. Yhteistyö Fanticin ja Team Sportian kanssa vahvistaa entisestään Suomen Pyöräilyn mahdollisuuksia tarjota nuorille pyöräilijöille parasta mahdollista valmennusta ja tukea.

Julkaistu

Vapauta potentiaalisi: Kuinka Under Armour nostaa treenisi uudelle tasolle

Vapauta potentiaalisi: Kuinka Under Armour nostaa treenisi uudelle tasolle

Kilpailuhenkisessä kuntoilun ja urheilun maailmassa menestys riippuu lahjakkuudesta, omistautumisesta ja oikeista varusteista. Under Armour on mullistanut urheilijoiden treenaamisen kehittämällä vaatteita ja varusteita, jotka parantavat suorituskykyä.

Under Armourin missio edistää urheilullisia kykyjä alkoi innovatiivisesta ideasta suunnitella vaatteita, jotka ovat tarkoitettu parantamaan suoritusta. Tämä visio johti laajoihin tutkimuksiin ja kehitystyöhön, yhdessä urheilijoiden sekä suunnittelijoiden kanssa. Tuloksena edistyneet materiaalit ja designit, jotka mahdollistavat urheilijoille parhaiden tulosten saavuttamisen.

Suorituskykyä parantavat vaatteet

Under Armourin läpimurto suorituskykyä parantavissa vaatteissa alkoi materiaaleista kuten HeatGear® ja ColdGear®. Nämä kankaat on suunniteltu optimoimaan urheilijan suorituskykyä erilaisissa sääolosuhteissa. HeatGear® auttaa urheilijoita pysymään viileinä ja kuivina kuumassa säässä siirtämällä hikeä pois iholta, kun taas ColdGear® eristää kylmyyttä pitäen urheilijat lämpiminä ilman ylimääräistä painoa. Nämä innovaatiot takaavat mukavuuden, joustavuuden ja kosteudenhallinnan, mahdollistaen urheilijoiden keskittymisen harjoitteluun.

Under Armour

Edistyksellinen jalkineiden suunnittelu

Under Armour ei keskity pelkästään vaatteisiin. Heidän edistysaskeleensa jalkineissa ovat muuttaneet urheilukenkien markkinat. Keskittyen laji- ja urheilukohtaisiin vaatimuksiin, Under Armour valmistaa kenkiä, jotka vastaavat eri lajien tarpeita. Esimerkiksi heidän juoksukenkänsä on suunniteltu kevyiksi ja mukaviksi, kun taas koripallotossut tarjoavat vakautta ja tukea dynaamisiin liikkeisiin kentällä. Jalkineiden toiminnallisuuden huolellinen suunnittelu parantaa urheilusuoritusta eri lajeissa.

Harjoitteluvinkkejä potentiaalisi maksimoimiseksi

Under Armourin varusteet voivat olla avaintekijöitä harjoittelussasi, mutta oikein suunnitellut treenit ovat yhtä tärkeitä. Tässä kolme olennaista vinkkiä, jotka auttavat sinua saamaan kaiken irti kuntoilustasi:

1. Aseta realistisia tavoitteita:

Määritä selkeät, saavutettavissa olevat tavoitteet ohjaamaan kuntoiluasi. Olipa tavoitteesi parantaa kestävyyttä, kasvattaa lihasmassaa tai lisätä joustavuutta, tarkkojen tavoitteiden asettaminen antaa suuntaa ja motivaatiota! HUOM! Pilko päätavoitteesi pienemmiksi välietapeiksi, jotta voit seurata edistymistäsi ja juhlistaa saavutuksia matkan varrella.

2. Vaihtele rutiinejasi:

Vaihtelu on avaintekijä, jotta harjoittelusi pysyy kiinnostavana ja tehokkaana. Sisällytä erilaisia harjoitustyyppejä, kuten kardiotreeniä, voimaharjoittelua ja joustavuusharjoituksia. Tämä ei ainoastaan estä tylsistymistä, vaan myös haastaa kehosi uusilla tavoilla. Edistäen kokonaisvaltaista kuntoa ja vähentäen loukkaantumisriskiä.

3. Säännöllisyys tärkeä:

Säännöllisyys on minkä tahansa onnistuneen harjoitusohjelman kulmakivi. Pidä kiinni säännöllisestä harjoitusaikataulusta, vaikka jotkut treenikerrat olisivatkin vähemmän intensiivisiä kuin toiset. Pitkällä aikavälillä säännöllinen harjoittelu johtaa parempaan kuntoon sekä terveyteen.

Under Armour on asettanut uudet standardit urheiluvarusteiden maailmassa, tarjoten urheilijoille työkalut menestymiseen. Anna Under Armourin olla luotettava kumppanisi matkalla kohti terveellisempää ja parempikuntoista sinua.

Julkaistu

Kesän uudet juoksukengät

Kesä on täällä! On aika laittaa juoksukengät jalkaan ja aloittaa juoksuharjoitukset. Onko aika hankkia uudet juoksukengät? Alla esittelemme muutamia kauden tyylikkäitä uutuuksia!

Monet kysyvät – Mikä juoksukenkä on paras?

Valitettavasti tähän kysymykseen ei ole helppo vastata, sillä juoksukenkien valinta on hyvin yksilöllistä. Se, mikä on paras kenkä minulle, ei välttämättä ole paras juoksukenkä sinulle. On tärkeää valita juoksukenkä, joka istuu hyvin jalkaan ja joka on mukautettu siihen alustaan, jolla suurimman osan juoksusta suoritat. Alla esittelemme muutamia ehdottomia suosikkejamme asfaltille sekä myös poluilla juoksemiseen. Kaikissa vaihtoehdoissa on hyvä vaimennus käyttötarkoitusta varten. Me Team Sportiassa tiedämme mistä puhumme, tule siis rohkeasti lähimpään myymäläämme palveltavaksi. Autamme löytämään juuri oikeat kengät sinun käyttötarkoitukseesi.

ASICS GT-1000

Lähestymistapa GT-1000™ 12 -kengän kohdalla oli modernisoida muotoa ja tehdä siitä mukavampi. Se on suunniteltu aktiiviseen elämäntyyliin ja sopii juoksuun tai kuntosalilla käytettäväksi. ​

Kengässä on pehmeä verkkopäällinen, uusi kantapään muoto ja mukavampi pohjallinen. Nämä ominaisuudet vastaavat myös iltin siipirakennetta, joka tekee istuvuudesta tukevamman.

Kengän välipohjan sisäkaarteessa käytetty LITETRUSS™-teknologia vähentää pronaatiota. Se tekee askelluksesta tukevamman ja estää ylipronaatiota.


NEW BALANCE FRESH FOAM X MORE V4

Neutraali juoksukenkä maksimaalisella vaimennuksella. Vielä jokin vuosi sitten maksimaalinen vaimennus oli varattu vain todellisille ultrajuoksijoille, mutta nyt se on tarjolla meille kaikille! Tästä New Balancen Fresh Foam X More v4 -mallista löytyy massiivinen Fresh Foam X -välipohja, joka tarjoaa erittäin vaimennetun askelluksen jokaisella alustalla. Kengän päällinen on saumatonta engineered mesh -kangasta, joka tuo sopivasti tukea tällaisen pehmeyden päälle. Ulkopohja on yhdistelmä puhallettua kumia ja New Balancen Ndurance-kumia, joka on kestävämpää kuin normaali kumi. Viimeisenä silauksena on New Balancen stretch-nauhat, jotka eivät pääse aukeamaan kovemmassakaan menossa. Tällä kengällä jalkasi kestävät helposti vähän pidemmänkin lenkin!


SALOMON ULTRA FLOW

Salomon Ultra Flow on maastojuoksukenkä, jossa on pehmeä vaimennus sekä vaihtelevassa maastossa pitävä Contrgrip® -ulkopohja. Kehitetty ja valmistettu antamaan pehmeän istuvuuden, johon lumoudut heti, kun laitat kengät jalkaasi. Kenkä sopii erityisesti vaihteleviin maastoihin ja erinomainen valinta kun lenkkisi siirtyy kadulta maastoon. Pehmeä ja iskuja vaimentava kaikilla pinnoilla. Pohjassa on All Terrain Contagrip® -kumi, joka antaa itsevarmuutta ja pitoa kaikilla pinnoilla. Normaali nauhoitus. Droppi 8mm


HOKA ARAHI 7

Arahi 7 yhdistää kevyen ja tuetun kengän täysin uudella tasolla. Uusittu pehmeä iltti takaa mukavan istuvuuden. Välipohjassa on mukava CMEVA-vaahtomuovi, joka varmistaa mukavuuden ja vaimentaa aina, kun jalka osuu maahan.
J-frame-teknologian ansiosta juoksukenkä on erittäin tukeva ja antaa mukavan juoksutuntuman.
Juoksukenkä on täydellinen pitkille ja lyhyille juoksumatkoille ja sitä voidaan käyttää myös töissä, koulussa ja kävelylenkeillä. Kenkä sopii myös neutraalille askeltajalle, joka tarvitsee tukevan kantaosa. Kengässä 5mm droppi.

Tutustu myös seuraaviin vinkkeihin:
Vinkkejä juoksuharrastuksen aloittamiseen
Polkupyöräetu – Avain vapauteen ja seikkailuun

Julkaistu

Polkupyöräetu – Avain vapauteen ja seikkailuun

Kuvittele hetki, kun kevään ensimmäiset auringonsäteet herättävät sinut uuteen päivään. Ei enää aamuruuhkia eikä kiireen tuntua. Tänään et tartu autonavaimiin, vaan suuntaat ulko-ovelle, missä työsuhdepyöräsi odottaa sinua – ei pelkästään työmatkaa, vaan myös seikkailuja ja elämyksiä varten. Tämä on tarina uudenlaisesta vapaudesta, jonka työsuhdepyörä tuo elämääsi.

Aamun uusi alku

Tässä Laurin tarina. Lauri on graafinen suunnittelija, joka löysi työsuhdepyörästä uuden innon niin työmatkoihinsa kuin vapaa-ajan seikkailuihinsa. Ennen työsuhdepyörää Laurin aamut olivat toistoa ja kiirettä. Kaikki muuttui, kun hän sai mahdollisuuden valita työsuhdepyörän.

Lauri oli yllättynyt kuullessaan, että työsuhdepyörää voi käyttää muuhunkin kuin vain työmatkoihin. Se avasi oven uusiin harrastuksiin ja antoi vapauden tutkia lähiseutuja uudella tavalla. Pyörästä tuli hänen uskollinen kumppaninsa niin pitkillä sunnuntaiajeluilla maaseudulla kuin arkisilla kauppareissuilla.

Vapaus ja seikkailu

Polkupyöräetu muutti Laurin käsityksen liikkumisesta. Jokainen pyöräretki oli mahdollisuus kokea ympäristö uudella tavalla: nähdä, kuulla sekä tuntea enemmän. Työpäivien jälkeiset illat muuttuivat pieniksi seikkailuiksi, kun hän löysi uusia reittejä ja piilossa olevia paikkoja kotinsa ympäriltä.

Laurin tarina on myös osoitus siitä, että jokainen meistä voi vaikuttaa positiivisesti ympäristöön valinnoillamme. Työsuhdepyöräily ei ainoastaan tuo iloa ja terveyshyötyjä, vaan on myös askel kohti vihreämpää tulevaisuutta.

Aloita oma seikkailusi

Onko sinun vuorosi kokea vapaus, jonka polkupyöräetu tarjoaa? Ei ole väliä, etsitkö uutta tapaa liikkua työmatkoilla vai kaipaatko seikkailuja vapaa-ajallasi – työsuhdepyörä on avain uudenlaisiin kokemuksiin. Voit valita joko perinteisen polkupyörän ilman sähköavustusta tai sitten suuren suosion saavuttaneen sähköavusteisen polkupyörän, josta löytyy malleja maastopyöristä, kaupunkipyöristä maantiepyörään asti.

Team Sportiassa olemme valmiita auttamaan sinua valitsemaan juuri sinulle sopivan pyörän ja varusteet. Liity Laurin ja monien muiden seikkailunhaluisten joukkoon. Tulevaisuus on kahden renkaan varassa.

Tervetuloa Team Sportiaan – yhdessä kohti uusia seikkailuja, yksi pyöräilymatka kerrallaan.

Tutustu myös seuraaviin vinkkeihin: Näin tarkistat polkupyöräkypäräsi kunnon
Tutustu tarkemmin polkupyörä etuun tästä

Julkaistu

Vinkkejä juoksuharrastuksen aloittamiseen

Vinkkejä juoksuharrastuksen aloittamiseen

Kevät on täydellistä aikaa herättää juoksuharrastus henkiin tai aloittaa juokseminen ensimmäistä kertaa. Talven jälkeen luonto herää ja päivät pitenevät sekä ilma alkaa lämmetä – kaikki nämä seikat tarjoavat loistavat puitteet juoksun aloittamiselle. Tässä artikkelissa jaamme parhaat vinkkimme juoksuharrastuksen aloittamiseen ja motivaation löytämiseen keväällä.

Aloita hiljalleen

Aloita juoksuharrastus maltillisesti. Lyhyet juoksulenkit ja kävelyjen yhdistäminen alussa auttavat kehoa tottumaan uuteen liikuntamuotoon. Vältä ylikuormitusta ja lisää matkan pituutta ja intensiteettiä asteittain.

Löydä oikeat varusteet

Kevään säät voivat olla arvaamattomia, joten varmista, että sinulla on säänmukaiset varusteet. Hyvät juoksukengät ovat ehdottomasti tärkein investointisi. Valitse kengät, jotka tukevat juoksutyyliäsi ja tarjoavat hyvän iskunvaimennuksen. Älä unohda kerrospukeutumista, joka mahdollistaa lämpötilan muutoksiin sopeutumisen lenkin aikana. Autamme mielellämme varusteiden valinnassa.

Aseta tavoitteita

Tavoitteiden asettaminen antaa juoksemiselle merkityksen ja motivoi sinua pysymään liikkeellä. Tavoite voi olla niinkin yksinkertainen kuin tietyn matkan juokseminen tai osallistuminen paikalliseen juoksutapahtumaan. Muista, että tavoitteiden tulee olla realistisia sekä saavutettavissa olevia.

Etsi juoksukaveri

Juokseminen yhdessä ystävän kanssa voi lisätä motivaatiota ja tehdä juoksulenkeistä hauskempia. Se on myös hyvä tapa pitää itsesi vastuullisena tavoitteistasi. Jos et löydä juoksukaveria, harkitse liittymistä paikalliseen juoksuryhmään. Juoksuryhmiä löytää mukavasti sosiaalisesta mediasta tai kysymällä paikallisesta urheiluseurasta.

Kuuntele kehoasi

Juoksun aloittaminen voi olla haastavaa, ja on tärkeää kuunnella kehoasi. Lepää tarvittaessa ja vältä loukkaantumisia venyttelemällä ennen ja jälkeen juoksun. Jos tunnet kipua, anna kehollesi aikaa parantua.

Nauti matkasta

Muista, että juokseminen on matka, ei kohde. Nauti kevään kauneudesta ja anna itsellesi lupa hidastaa ja katsella maisemia. Juokseminen tarjoaa loistavan tavan tutustua ympäristöösi uudella tavalla.

Kevät on uuden alun aikaa, ja juoksun aloittaminen voi olla juuri se piristysruiske, jonka tarvitset. Seuraamalla näitä vinkkejä löydät ilon ja motivaation juoksusta, samalla kun valmistaudut terveellisempään ja aktiivisempaan elämäntyyliin. Muista, että jokainen askel on askel eteenpäin, joten vedä lenkkarit jalkaan ja ota kevät vastaan juosten!

Tutustu kevään kampanjatuotteisiimme. Ne sisältävät uusimmat jalkineet ja tekstiilit, jotka tukevat juoksuun paluutasi tai uuden harrastuksen aloittamista. Me Team Sportiassa olemme sitoutuneita tarjoamaan laadukkaat varusteet jokaiseen askellukseesi, varmistaen, että saat parhaan mahdollisen tuen ja mukavuuden juoksuillesi. Olipa kyseessä sitten ensimmäinen kilometrisi tai maratonvalmistelusi, meillä on juuri oikeat tuotteet auttamaan sinua saavuttamaan tavoitteesi.

Tule tutustumaan ja inspiroidu

Kutsumme sinut tutustumaan kevään juoksuvarusteiden valikoimaamme verkkosivuillamme ja myymälöissämme. Ammattitaitoiset myyjämme auttavat mielellään sinua löytämään juuri oikeat tuotteet juuri sinun tarpeisiisi. Olipa tavoitteesi mikä tahansa, me Team Sportiassa olemme täällä tukemassa sinua jokaisessa askeleessa kohti aktiivisempaa ja terveellisempää elämää.

Kevät on täydellinen aika uudelle alulle ja uusille tavoitteille. Löydä uusi rakkaus juoksuun tai syvennä olemassa olevaa intohimoasi meidän kanssamme. Muista, että jokainen juoksu, pitkä tai lyhyt, on askel kohti terveempää sinua.

Julkaistu

Onko sinulla polkupyöräetu jo käytössä? Kysy lisää Team Sportia -kauppiaalta.

Onko sinulla polkupyöräetu jo käytössä? Kysy lisää Team Sportia -kauppiaalta.

Vuodesta 2021 asti on ollut mahdollista tarjota työntekijöille polkupyöräetu. Edusta on tullut parissa vuodessa hyvin suosittu tapa kannustaa henkilöstöä liikkumaan sekä vähentää työ- ja vapaa-ajan matkojen ympäristövaikutuksia.

Polkupyöräetu on samanlainen veroetu kuin auto-, puhelin- tai lounasetu. Pyörää voi käyttää vapaasti myös muuhun kuin työmatkoihin ja edun avulla toivomaansa pyörään pääsee pienemmällä investoinnilla.

”Pyöräetu on jo yhtä suosittu kuin autoetu. Työsuhdepyöräilijöiden määrän ennustetaan kaksinkertaistuvan vuoden 2024 aikana”, kertoo Team Sportian avainasiakkuuspäällikkö Ari-Matti Ruottu.

Ruotun mukaan tärkeimmät hyödyt sekä työntekijälle että työantajalle ovat liikunnan ja sitä kautta virkeyden sekä työhyvinvoinnin lisääntyminen. Lisäksi etu vaikuttaa positiivisesti työnantajamielikuvaan sekä rekrytointeihin. Tärkeäksi nähdään myös ympäristövaikutukset.

Team Sportia on kotimainen ja toimintavarma

Team Sportia on pyöräilyn erikoiskauppaketju, joka tunnetaan yrittäjävetoisuudestaan ja jolla on myös avainlippu. Paikalliset kauppiaat osaavat auttaa asiakkaiden toiveissa. Pyöräedun osalta olennaista on se, että yrityksellä on luotettavat, osaavat leasing-kumppanit. Lisäksi Ruottu nostaa esille, että esimerkiksi huoltojen toimivuus on tärkeää.

”Olemme yhdessä kauppiaidemme kanssa kehittäneet toimintamallin polkupyörien myyntiin, ja pyöräliiketoimintamme on kasvanut huomattavasti alan keskiarvoa paremmin. Olemme esimerkiksi pitäneet koulutuksia kauppiaille sekä suunnitelleet ketjun pyörämalliston asiakastarpeiden mukaan”, Ruottu kuvailee.

Pyöräilyn ohella ketju on vahva myös jääurheilun sekä juoksun asiantuntijaliikkeen.

Pohjoismainen ketju antaa yhteistyömahdollisuuksia

SGN Sport on pohjoismainen urheilukaupan keskittymä, johon myös Team Sportia kauppiaat kuuluvat. Pohjoismaiden tasolla yritys on merkittävä toimija, jolla on yhteensä 280 urheilun ja vapaa-ajan liikettä.

”Olemme aidosti pohjoismainen tiimi, joka tekee tiivistä yhteistyötä niin pyöräilyn osalta kuin muissa kategorioissa”, Ruottu summaa.

Lue lisää osoitteessa: https://www.sgnsport.fi/